Vuosi 2021 ja uudet tuulet markkinoilta

Jos vuosi 2020 oli kaikilla mittareilla netin ja mobiilin aikaa. Uusia palveluita avattiin ja entistä enemmän kaikesta työstä tehtiin etänä. Suomessa muutos oli merkittävä, vaikka jo aiemmin eurooppalaisessa vertailussa Suomessa tehtiin paljon etätöitä. Alankomaat, Belgia ja Suomi ovat olleet jo ennen vuotta 2020 kärkimaita etätöiden tekemisessä, mutta 20-luku alkoi aivan uudella maailmalla.

Onkin luonnollista, että ihmisten vähentäessä liikkumistaan, palvelut siirtyvät digimaailmaan. Sadat tuhannet eurooppalaiset yritykset alkoivat oman digitaipaleensa vuoden 2020 aikana. Monet uusista yrityksistä onnistui, mutta samanaikaisesti moni huomasi, ettei oma toiminta ollut mahdollista muokata vastaamaan uuden ajan tarpeita, ja edessä oli täydellinen muutos. Muutokset ovat jatkuvia, ja uusi vuosikymmen tulee tuomaan mukanaan kaikille eurooppalaisille lisääntyviä digipalveluita, ja ne tulevat ennen kaikkea tulemaan mobiililaitteille.

Esimerkkinä voisi olla Slot V online casino, joka on täysin mobiilikäytettävä. Aivan samalla tavalla kuin eurooppalaiset voivat katsella oikeastaan missä tahansa uutislähetyksiä ja elokuvia tai tilata ruokaa kaupasta, ruoka-annokset paikallisesta ravintolasta kotiovelle tuotuna – myös pelaaminen, rahallakin, on mahdollista täysin älypuhelimella. Jos olisimme tienneet mitä on tulossa jo silloin 90-luvulla, olisimmeko lähteneet kehittämään tällaista laitetta – todennäköisesti kyllä, vaikka siihen aikaan jopa videopuhelu oli enemmänkin tieteiskirjallisuutta kuin nykyajan todellisuutta.

Mobiilikäyttö lisääntyy

Vuonna 2019 yli 94 % eurooppalaisista nuorista käytti internetin palveluita päivittäin. Jos lukua vertaa koko maailman 77 % lukuun, voidaan sanoa, että Eurooppa vetää mobiilikäyttöä. 92 % käyttäjistä käytti omaa mobiilipuhelinta netinkäyttöön ja 52 % omaa kannettavaa tietokonettaan. Tämä tilasto löytyy Eurostatin omista seurannoista.

Samoista tilastoista nähdään, että Euroopan talouksista 93 % oli jo 2015 mobiilipuhelin ja mm. Espanjassa vuonna 2017 espanjalaisista vain 61,8 % käytti mobiilipuhelinta nettipalveluissa, kun vastaavasti uusimmat tilastot jo näyttävät, että mobiilisti mennään nimenomaan sosiaalisiin digipalveluihin entistä kovempaan tahtiin. Irlannissa ollaan jo tasolla 99 %, tässä tilastossa muuten Ruotsi on heikoin, eli vain 75 % ruotsalaisista sosiaalisen median käyttäjistä käyttää mobiililaitteita sosiaalisen median palveluissa(!)

Mobiililaitteet ovat tulleet viimeisten vuosien aikana voimalla eurooppalaisten arkeen tuoden mukanaan niin elämäntavan hallintaa, pankkitoimintaa, kuin kaikkea muutakin jopa siinä mittakaavassa, että voidaan sanoa eurooppalaisten olevan älylaitteidensa ”orjia”. Älylaite on monelle se ensimmäinen, jota kosketetaan aamulla, ja jota katsotaan nukkumaan mennessä – vai miten on asian laita sinulla itselläsi?

IGaming eli rahapelaaminen ja 20-luku

Monet valtiot epäilivät vuoden 2020 nostavan rahapelaamisen määriä huimasti johtuen mm. siitä, että ihmisille tuli lisää aikaa työmatkojen kadotessa arjesta. Todellisuus ei kuitenkaan ole vuoden aikana täysin vastannut odotuksia. Netin rahapelaaminen on kasvussa, mutta se on siinä kasvussa, mitä alalta on odotettu jo vuosien ajan, eikä vuosi 2020 tuonut kasvuun selkeitä harppauksia. Sen sijaan kysyttäessä pelaajilta itseltään, niin mm. Italian nettipelaamisen kasvu on selitetty ihmisten kyllästymiselle. Kun kotona ei ole mitään tekemistä, on helppo siirtyä nettiin pelaamaan. Kun vielä lähes jokaisella on taskussaan mobiilipuhelin, jolla pelaamaan pääsee koska ja missä tahansa, ei siis ole kovin kummoinen suuntaus, että pelaaminen on kasvanut. Samalla kuitenkin Italiassa pelaaminen pelisaleissa ja pelihuoneissa on vähentynyt, joten kokonaismäärällisesti pelaamisen määrä on ollut vain hienoisessa kasvussa. Itseasiassa johtuen vuoden 2020 alkuvuoden tapahtumista, urheilutapahtumien puutteesta ja monista rajoituksista ympäri Eurooppaa, rahapelaaminen tipahti väliaikaisesti jopa 25 %! Miten muuten sinä, haluatko sinä pelata kasinoautomaatteja mobiilisti?

Rahapelaaminen ja tulevaisuus

Tilastollisesti katsottuna nettipelaaminen on kuitenkin vain alle 20 % kaikesta eurooppalaisten rahapelaamisesta, joten muutos on vasta alkanut. Mobiilipelit ovat yhä enemmän nuorempien pelaajien valinta, mutta vähitellen sukupolvien vaihtuessa, pelaajat siirtyvät vanhempiin sukupolviin ja pelaamisen sisältö muuttuu luonnollisen muutoksen kautta. Mitä pelejä ja miten tulevaisuuden nuoret aikuiset pelaavat, jää nähtäväksi tuleville vuosille. Nyt esimerkiksi on nähtävillä, että e-urheilu on ottamassa isoa askelta eteenpäin monella viihteen saralla, eikä ole kaukaa ajatus, että e-urheilu saa oheensa entistä enemmän myös rahapelaamisen uusia muotoja, joita ei vielä tähän päivään mennessä ole edes julkaistu.

Eurooppa ja mobiilipelaaminen

Kun nyt lähdettiin pelaamista tarkastelemaan, niin Aasia on mobiili ja nettipelaamisen alalla selkeästi oman laisensa. Siinä missä Eurooppa on kokonaisuudessaan teknisesti edellä, on pelaaminen Aasiassa etualalla. USA:ssa sen sijaan ovat viimeiset pari vuotta olleet pelialan kehitystä kaikilla rintamilla nimenomaan netissä valtaisaa, ja niin e-urheilu kuin iGaming ovat siellä kasvussa, eikä vähiten lakimuutosten kautta. Eurooppa sen sijaan on USA:n ja Aasian välillä erikoisessa tilanteessa, missä Euroopassa pelataan kuitenkin perinteisemmin kuin näillä ”uusilla” alueilla. Jos et ole esimerkiksi tutustunut aasialaiseen pelimaailmaan, suosittelemme Googlen käyttöä – valitettavasti vain monet aasialaiset isotkin sivut ovat vain paikalisille kielille, eli edes englantia ei ole saatavilla. Mutta Korean, Intian, Kiinan ja Japanin isot pelimarkkinat ovat aivan erilaiset kuin kotoisat eurooppalaiset markkinat – meille kuitenkin on tullut myös aasialaisia vaikutteita, vai mitä sanot menneiden parin viime vuoden Pokemon-Go trendistä?

Suoratoiston valtavuodet tulossa

Suomikin, kuten muu Eurooppa on sitten viime vuosina saanut valikoimiin entistä useamman suoratoistokanavan. USA:sta lähtöisin olevat isot kanavat kuten HBO, NetFlix, Amazon ovat tulleet Eurooppaan kovalla voimalla ja markkinoinnin tukemana, ja nykyään kuka tahansa voi muutamalla eurolla kuukaudessa katsella satoja elokuvia ja sarjoja missä ja koska vain omalla mobiililaitteellaan – elämämme on viihteellistynyt entisestään. Kun vielä tiedetään, työaikojen pienevän tulevaisuudessa lisää, niin vapaa-aika vastaavasti lisääntyy, joten suoratoiston ja pelaamisen ja muiden digitaalisten palveluiden tarve vain lisääntyy entisestään – vai olisiko kuitenkin niin, että viimeistään 2030-luvulla olisi suunta jo pois digipalveluista?