Keltaisista sivuista internetin maailmaan

 

Useat meistä yrityspäättäjistä olemme eläneet tuota Keltaisten sivujen aikaa, ja valitettavasti se näkyy myös monen meidän käyttäytymisessä.  Keltaisia sivuja eli yritysten puhelinluetteloita tehtiin Suomessa 1980-luvulta tai 2010-luvulle saakka, kunnes niiden aika päättyi. Vielä 2000-luvun alussa nuo Keltaiset sivut, olivat yksi tärkein ja paras paikka löytää tieto yrityksestä, ja mikäli sinua ei noilta sivuilta löytynyt – et ollut olemassa. Vähän kuin internet on nykyään.

Mutta paljon on tapahtunyt näiden vuosien aikana. Keltaisten sivujen aikaan yrityksiä etsittiin toimialan ja palveluiden perusteella ja löydettiin Keltaisilta sivuilta yritystietoja, joissa kerrottiin yrityksen nimi, toimiala, osoite ja puhelinnumero – tällaisiä vastaavia tietosivustoja ovat nykyään esimerkiksi Fonectalla. Tämän päivän ihminen on kuitenkin valistuneempi kuluttaja/asiakas kuin aiemmin – meillä on entistä enemmän tietoa tarjolla ja esimerkiksi sosiaalisen median erilaiset sivut ja ryhmät tarjoavat tiedonjanoisille hakijoille paljon tietoa palveluista ja yrityksistä – lisäksi netissä on paljon sivustoja, jotka keräävät erilaisia palveluita yhteen joko esitellen niitä kuten alueellinen Veikkoinkorpi.fi sivusto tai tarjoten erilaisia vertailuja, kuten vertaa.fi sivusto tekee.

Miten tämä kaikki on muuttanut tiedonhakijan käyttäytymistä?

Koska tietoa on entistä enemmän saatavilla, tiedonhakija on myös entistä kriittisempi tiedon suhteen. Enää ei riitä vain se puhelinluettelon nimi-osoite-puhelinnumero vaan nykyään voittaa se palvelun tarjoaja, joka on aktiivinen sosiaalisessa mediassa ja joka saa paljon positiivistä palautetta tai jopa hyviä arvosteluja joko somessa tai vaikkapa suoraan Googlessa – ja jos yritys vielä omilla kotisivuillaan oikeasti ja asiallisesti kertoo mitä tekee ja mihin hintaan ja tarjoaa kuvallisiakin esityksiä – ollaan todella kaukana siitä 80-luvun keltaisista sivuista,

Jos sinä olet yrittäjä, onko omat kotisivusi ja internet olemisesi jäänyt tuolle 80-luvun Keltaisten sivujen aikakaudelle, vai otatko oikeasti huomioon potentiaalisten asiakkaidesi tiedonjanon ja tiedostamisen, että sinusta ja palveluistasi voi oikeasti saada arvosteluja ja tietoja suoraan omilta asiakkailtasi. ER-tuki ja Kettu Markkinointi auttavat yrityksiä päivittäin pääsemään pois 80-luvun Keltaisilta sivuilta kohti nykyajan monikanavaista asiakasviestintään – jopa pienille yrityksille, se on täysin mahdollista.

Yritys ja Google

90-luvulla ja 2000-luvun alkupuolella internetissä oli useampia toisiaan vastaan kamppailevia hakukoneita – niistä yksi selvisi ja kasvoi kolossaaliseksi – Google. Jos olet yrittäjä, miten yrityksesi löytyy ja näkyy netissä? PS. älä tee hakutestiä omalla koneellasi, sillä sinä olet jo todennäköisesti luonut itsestäsi oman hakuprofiilin Googlelle, joten et saa täysin puolueetonta hakutulosta, koska Google pyrkii auttamaan sinua löytämään asiat, jotka se katsoo sopivan sinulle. Tee haku vaikka kirjaston koneella.

Google-löydettävyyteen voidaan vaikutta monella asialla: rakennetaan ne kotisivut kunnolla teknisesti, huomioidaan mobiilikäyttäjät, tehdään sivustoista tarpeeksi informatiivisia, otetaan hyöty Google kartoista ja rakennetaan oman sivuston ympärille paluulinkkien verkosto, sillä Internet on erilaisten linkkien muodostama valtava linkkiverkosto  ja mitä parempia ja useampia hyviä linkkejä omille kotisivuillesi suuntautuu, sitä paremmalta sivustosi näyttää Googlen hakukoneen silmissä ja sitä mieluummin sivustoasi tarjotaan tietoasi etsiville.