Suomalaiset ostivat heinä-joulukuussa lähes 0,5 miljardilla ulkomaisista verkkokaupoista

Lakimuutosten vuoksi Verohallinnolla on huomattavasti aikaisempaa parempi näkymä siihen, paljonko verotuloja kansainvälinen verkkokauppa tuo Suomeen.   Suomalaiset ostivat viime vuoden jälkipuoliskolla kaikkiaan 492 miljoonalla eurolla palveluja ja tuotteita ulkomaisista verkkokaupoista, jotka ovat rekisteröityneet arvonlisäveron erityisjärjestelmiin.   Näistä ostoksista kertyi yhteensä 116 miljoonaa euroa arvonlisäveroa Suomelle, mikä on noin 0,6 prosenttia kaikesta viime vuonna kertyneestä arvonlisäverosta. Verkkokaupassa arvonlisävero maksetaan yleensä maahan, jossa ostajalla on osoite.   EU:n yhteinen järjestelmä helpottaa verojen maksua toisiin maihin  Verohallinnolla on nyt aikaisempaa selvästi parempi näkymä kansainvälisestä verkkokaupasta kertyvän arvonlisäveron määrään. Taustalla on EU:n arvonlisäverouudistus, jonka osana otettiin käyttöön One Stop Shop (OSS) -verotusjärjestelmä heinäkuun 2021 alussa.   - Yritykset ovat lähteneet hyvin OSS-järjestelmän käyttöön mukaan jo ensimmäisen puolen vuoden aikana. Uudistusten myötä järjestelmien kautta kertyi viime vuoden jälkipuoliskolla verotuloja tuplasti verrattuna...

Lue lisää

Kahdelle kolmesta hinta on tärkein ostokriteeri – hävikkikaupat ja punalaputettu ruoka vaihtoehtona elintarvikkeiden nousseille hinnoille

Yli kahdelle kolmesta suomalaisista (68 %) hinta on tärkein tekijä ruuan ostamisessa, mutta muitakin tekijöitä otetaan huomioon. Jopa 16 prosentille pelkkä hinta on silti tärkein kriteeri. Hieman alle kolmannekselle (30 %) muut tekijät kuin hinta ovat tärkeämpiä valintakriteereitä. Tämä selviää hävikkiruokaa verkossa myyvän Matsmartin markkinatutkimusyritys Kantarilla teettämästä kyselytutkimuksesta, johon osallistui 2014 suomalaista. Ruuan hinnan odotetaan nousevan vuoden ensimmäisellä puoliskolla selvästi viime vuodesta, johtuen koko ruokaketjuun kohdistuvasta kustannusten nousupaineesta*.Perinteisten ruokakauppojen ohella kuluttajilla on mahdollisuus tilata ruokaa ja kuluttajatuotteita myös hävikkiverkkokaupoista ja ostaa punalaputettua ruokaa marketeista. “Hinta on meille suomalaisille tärkein valintakriteeri ostaessa ruokaa, mutta harvalle se on ainoa. Moni ottaa huomioon myös esimerkiksi ruuan laadun ja ekologisen kestävyyden. Hankkimalla ruokakaappiin täydennystä hävikkikaupasta tai punalaputetuista tuotteista, voi kuluttaja säästää paitsi rahaa, niin...

Lue lisää

Verkko-ostamisen suosio kasvoi 8 % Suomessa – eniten ostettiin Muoniossa ja sunnuntaisin

Helsinki, 10. helmikuuta 2022 – Suomalaisten halukkuus ostaa verkosta kasvoi vuoden 2021 lopulla ja yli joka kolmas suomalainen uskoo tekevänsä suurimman osan ostoksistaan verkossa vuoden kuluttua, selviää Klarnan kansainvälisestä kyselytutkimuksesta. Eniten verkkoshoppailtiin Muoniossa, Utsjoella ja Tammelassa. Klarnan kvartaaleittain päivittyvä Shopping Pulse -raportti seuraa kuluttajien ostokäyttäytymistä 11 maassa ja 3 eri maanosassa. Loka-joulukuussa 2021 toteutettuun tutkimukseen vastasi yli 18,000 kuluttajaa maailmalta, mukaan lukien 1,668 suomalaista. Tutkimuksessa hyödynnettiin myös Klarnan omaa ostodataa yli 250,000 verkkokaupasta ympäri maailman. Keskeiset havainnot:  Klarnan ostoindeksin mukaan suomalaisten halukkuus ostaa verkosta kasvoi 8 % vuoden viimeisellä neljänneksellä verrattuna kevääseen (81 toukokuussa, 89 loka-joulukuussa). Indeksi kertoo verkkokaupan ja myymälöiden suosiosta: 100 edustaa tasaista suosiota, alle 100 viittaa kivijalan suhteelliseen suosioon ja yli 100 taas verkkokauppojen suosioon. 11 maan...

Lue lisää

Testissä Hombli ilmanpuhdistin

Joskus keväisin, syksyisin ja oikeastaan koska tahansa sisätiloissa kotona on hengitystä häiritseviä siitepölyhiukkasia. Samanlaisia hiukkasia tuottavat ilmaan myös kaikki mahdolliset kotieläimet, joita meillä ei ole. Meillä on aina kotona ollut suhteellisen hyvä ilmanlaatu, mutta nyt otimme kotiin testaukseen uuden Homblin Smart Air Purifierin, eli pienen koti-ilmaspuhdistimen varmistamaan, että makuuhuoneen ilman on mahdollisimman hyvää hengitykselle. Hombli tuo tullessaan päällä ollessaan huoneeseen pienen huminan, joka ei meitä nukkuessa tai nukkumaan mennessä häiritse lainkaan. Laitteen ilmanpuhdistus perustuu kolmitasoiseen suodatukseen, missä ovat esisuodatus, aktiivihiili sekä HEPA13, ja valmistajan lupausten mukaisesti se nappaa 99,97 ilomassa leijuvista partikkeleista, kuten ne siitepölyhiukkaset. Meillä on kotona ilmankiertolämmitys, eli lämmitys tapahtuu sisäilmaan kierrättämällä talon omien ilmahormien kautta huoneesta toiseen ja vain yhden lämmönlähteen kautta, joka on alakerrassa – tästä...

Lue lisää

Vähittäiskaupan joulumyynti piristyi länsimaissa

Länsimaiset vähittäiskauppiaat arvioivat joulunajan myynnin olleen merkittävästi edellisvuotta vilkkaampaa. Euroopan ja Yhdysvaltojen kokonaisuudessaan melko hyvän rokotuskattavuuden ja äänestäjäkunnan selkeän koronaväsymyksen vuoksi länsimaiden hallitukset eivät halunneet joulun alla juurikaan tiukentaa ulkonaliikkumista tai kauppoja koskevia rajoituksia uusista koronavirusvarianteista huolimatta. Tämä oli hyvä uutinen vähittäiskauppiaille. Kaupungin keskustoissa ja ostoskeskuksissa vierailleiden ihmisten määrät olivat selvästi korkeampia kuin joulukuussa 2020, mikä heijastui myös myyntilukuihin. Esimerkiksi Yhdysvalloissa National Retail Federation arvioi joulumyynnin kasvaneen 11,5 %. Espanjan Toledo puolestaan ruuhkaantui niin, että kaupunkiin virtaavien turistien määrää pyrittiin rajoittamaan kampanjoimalla. Joidenkin maiden osalta on jo julkaistu alustavia tietoja, jotka vahvistavat arviot oikeansuuntaisiksi. Esimerkiksi luottokorttiyhtiö Mastercard kertoo joulumyynnin kasvaneen Yhdysvalloissa 8,5 % vuoteen 2020 verrattuna. Monissa maissa vuoden viimeiset viikot olivat kuitenkin jälleenmyyjille epävarmuuden aikaa. Tutkimusyhtiö Springboardin mukaan Ison-Britannian ostoskatujen asiakasmäärät alkoivat...

Lue lisää

Poliisi varoittaa internetin myyntialustojen myyjiä huijausyrityksistä

Itä-Suomen poliisilaitokselle on tehty vuoden vaihteen molemmin puolin rikosilmoituksia huijausyrityksistä. Rikosilmoitusten tekijät ovat jättäneet internetin myyntialustoille ilmoituksia ja saaneet sitten yhteydenottoja ostajana esiintyneiltä henkilöiltä. Viesteissä myyjälle on annettu linkki, jossa pyydetään syöttämään maksukortin yhteystiedot. Huijaustapa ei sinänsä ole uusi, mutta kyseiseen huijaustapaan liittyviä tekoja on ilmoitettu poliisille vuoden vaihteessa normaalia tiheämpään. Huijaukseen voi liittyä, että ostajaksi esiintyvä henkilö tarjoaa esimerkiksi kuriiripalveluja, joiden käyttöönottaminen vaatii korttitietojen syöttämisen.  Yksittäisissä tapauksissa vahingot ovat voineet olla jopa 1000 euron luokkaa, mutta yleisimmin kyseessä on ollut muutaman kympin tai satasen huijaus. Kaupankäynnin yhteydessä kannattaa olla tarkkana, mitä tietoja toiselle osapuolelle luovuttaa. Mikäli yhteydenpidon aikana tulee epävarma olo, kannattaa kaupankäynti toisen osapuolen kanssa keskeyttää. Omia korttitietoja ja verkkopankkitunnuksia ei tule missään nimessä luovuttaa toiselle osapuolelle.

Lue lisää

Onko näössäsi ongelmia – haluatko ratkaisun?

Näöstä huolehtiminen on vaivatonta, mutta sen muistaa usein vasta silloin, jos silmien terveys alkaa reistailla.  Terveellinen elämä kunniaan Silmien hyvinvointi rakentuu tasapainoisista elintavoista. Säihkysilmien ruokavalio sisältää muun muassa A-vitamiinirikkaita hedelmiä ja kasviksia, kananmunia, pähkinöitä, rasvaista kalaa ja täysjyväviljoja. Riittävä uni antaa silmien levätä, ja nestetasapainosta huolehtiminen voi vähentää niiden kuivumista. Aktiivisilla liikkujilla on pienempi riski sairastua silmänpohjan ikärappeumaan, ja liikunta auttaa silmien kannalta tärkeässä painonhallinnassa. Ylipaino muun muassa nopeuttaa kaihin etenemistä ja kasvattaa riskiä sairastua silmänpohjan ikärappeumaan. Ylipaino on lisäksi yhteydessä esimerkiksi diabetekseen ja sitä kautta diabeettiseen retinopatiaan. Silmien hyvinvointi ja tupakointi eivät kuulu yhteen, sillä sauhutteleminen on vahingollista silmien verisuonille ja lisää sekin silmänpohjan ikärappeuman ja kaihin riskiä. Huolehdi riittävästä silmähygieniasta Koske silmiin ainoastaan puhtailla käsillä, jotta niihin ei pääse tulehduksia...

Lue lisää

Naturelle.fi tarjoaa luonnonkosmetiikkaa suoraan kotiintoimituksella

Naturelle on suomalainen luonnonkosmetiikan verkkokauppa. Olemme valinneet huolella maailman parhaita luonnonkosmetiikkasarjoja Sinua varten. Uskomme, että eettisyys, läpinäkyvyys, luonnonmukaisuus ja laatu kulkevat käsi kädessä. Saat aina asiantuntevaa, yksilöllistä ja aidosti auttavaa asiakaspalvelua kauneudenhoidon asiantuntijoiltamme. IHONHOITO Luonnonkosmetiikan toimivat ja tehokkaat ihonhoitotuotteet Naturellelta! Luonnonmukaiset puhdistajat, kasvovedet, seerumit, voiteet, öljyt, kuorinnat ja kasvonaamiot nopealla 1-2 päivän toimitusajalla. Luonnonkosmetiikasta Luonnonkosmetiikan valmistuksessa suositaan luonnonmukaisia raaka-aineita, joiden alkuperä pystytään jäljittämään. Kasviperäisissä raaka-aineissa suositaan sertifioitua luomulaatua. Uhanalaisia kasveja ei käytetä. Geenimuunneltujen raaka-aineiden käyttö on kielletty. Mineraalipitoisten raaka-aineiden hankkiminen ei saa tuhota maisemaa tai saastuttaa ympäristöä. Luonnonkosmetiikassa synteettisten hajusteiden, öljyjen, rasvojen ja väriaineiden käyttö on kielletty. Kiellettyjä ovat myös silikonit sekä mineraaliöljyt, esim. parafiini ja vaseliini. Eläinrasvat ja proteiinit, esim. ihra, tali ja eläinkollageenit eivät ole sallittuja. Ruohonjuuren luonnonkosmetiikkatuotteita...

Lue lisää

Seksivälineet Kaalimadosta

Satisfyer - Pro 2 Kaalimadon sekä heidän Testiryhmänsä ylistämä Satisfyer Pro 2 -klitoriskiihotin tuo lisää nautintoa seksielämääsi! Tämän klitorista imevän klitoriskiihottimen avulla on mahdollista kokea ainutlaatuinen klitorisorgasmi. Ilma ja paine kiertävät silikonisen suppilon sisällä saaden emättimen pintaverisuonten verenvirtauksen villiintymään ja klitoriksen nousemaan ulos hupustaan. Satisfyer Pro 2 -kiihottimella voi imeä myös nautinnollisesti nännejä ja muita erogeenisiä alueita. Tämä paineaaltostimulaatiolla ja kontaktittomasti toimiva klitoriskiihotin voi antaa useita ja voimakkaita orgasmeja minuuteissa. Kiihottimessa on elegantti ruusukullanvärinen ulkoasu ja ergonominen muotoilu. Satisfyer Pro 2 -mallissa on mm. hiljaisempi käyttöääni, tehokkaampi moottori sekä parempi voimakkuuden säätö. Kiihottimen tehokkaasta moottorista löytyy 11 imuvoimakkuutta. Ihanasti imevä täsmäkiihotin on roisketiivis. Kiihotin on erittäin hygieeninen sillä liukuvoide ei pääse tuotteen sisään. Satisfyer Pro 2 sopii erinomaisesti myös niille...

Lue lisää

Poliisi tutkii lukuisia petoksia Tori-palvelussa

Helsingin poliisilla on esitutkinnassa epäilty petosvyyhti, jossa asianomistajilta huijattiin erilaisia kalliita tavaroita Tori.fi-palvelusta. Epäillyt esittivät myyjille tekaistuja maksutositteita ja saivat näin myyntituotteet haltuunsa. Toisiinsa liittymättömät tapaukset sattuivat heinäkuun ja marraskuun 2021 välillä. Kaikissa tapauksissa epäilty halusi ostaa Tori.fi-palvelussa myynnissä olleen tuotteen. Huijattujen tavaroiden joukossa oli esimerkiksi puhelimia ja tietokone. Myyjä ja epäilty sopivat kaupat julkiselle paikalle eri puolille Helsinkiä. – Yleensä ostaja väitti, että maksoi tuotteen puhelimellaan myyntitilanteessa. Todisteeksi hän esitti väärennetyn maksutositteen. Yhteensä tapauksia on noin 10, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Teemu Haapala. Epäiltyinä tapauksiin ovat 17- ja 20-vuotiaat naiset sekä 18-, 24- ja 34-vuotiaat miehet. Esitutkinnan perusteella vaikuttaa siltä, että epäillyt eivät liity toisiinsa. Rikosnimikkeinä kaikissa tapauksissa on petos tai lievä petos. Esitutkinnat tapauksissa valmistuvat vuodenvaihteen jälkeen. Esimerkkitapauksia Eräässä tapauksessa...

Lue lisää