Verkko-ostaminen nyt huimassa suosiossa – Näitä yllättäviä tuotteita suomalaiset ostavat poikkeusoloissa

Korona-viruksen aiheuttama poikkeustilanne näkyy suomalaisten kulutuskäyttäytymisessä, kun kotia varustellaan työtä ja vapaa-aikaa varten. Tilanne on synnyttänyt kovia kysyntäpiikkejä niin tietotekniikassa kuin kosmetiikassa. Web-kameroiden suosio on kasvanut 2553 prosenttia, Blu-ray -elokuvien suosio 2750 prosenttia ja VR-lasien suosio 243 prosenttia. Osalla tuotteista kysyntä on vaikuttanut myös hintoihin. Koronan aiheuttaman poikkeustilan ja rajoitusten vuoksi suomalaiset viettävät nyt lähes kaiken aikansa kotona. Kodista on tullut sekä työ-, koulu- että vapaa-ajan ympäristö, mikä on aiheuttanut kysyntäpiikin tiettyjen tuotteiden kohdalla. Puolueeton hintavertailupalvelu Hintaopas vertaili 16. maaliskuuta ja 6. huhtikuuta aikavälillä tehtyjä tuotehakuja vuoden 2019 vastaavaan ajanjaksoon ja data osoittaa, että osalla tuotteista suosio on noussut huimasti. ”Etätyöpisteitä varustellaan nyt kovaa vauhtia. Varavirtalähteiden suosio vuoden takaiseen on noussut 429 prosenttia, web-kameroiden suosio huimat 2553 prosenttia”, kertoo Hintaoppaan...

Lue lisää

MTV selvitti suomalaisten kulutustapoja poikkeusaikana ja aikeita sen jälkeen: vain alle 10 % uskoo vähentävänsä kulutustaan poikkeusajan jälkeen

MTV selvitti suomalaisten suhtautumista omiin kulutustapoihin. Yli 40 % kyselyyn vastanneista uskoo, etteivät kulutustavat muutu heidän kohdallaan poikkeusajan jälkeen. Vastaajista 50 % uskoo joidenkin kuluttamiseen liittyvien asioiden muuttuvan. Esimerkiksi tuotteiden kotimaisuuden arvo korostuu ja verkko-ostamista sekä kotiinkuljetuspalveluita suositaan jatkossa enemmän. Vain alle 10% uskoo vähentävänsä kulutusta poikkeusajan jälkeen. MTV selvitti suomalaisten suhtautumista omiin kulutustapoihin. Yli 40 % kyselyyn vastanneista uskoo, etteivät kulutustavat muutu heidän kohdallaan poikkeusajan jälkeen. 10 % vastaajista ei osaa vielä sanoa, miten omat kulutustavat muuttuvat. Vastaajista 50 % uskoo joidenkin kuluttamiseen liittyvien asioiden muuttuvan: 16 % uskoo, että ostamisen tavat muuttuvat: he hyödyntävät jatkossa enemmän verkkokauppaa ja kotiinkuljetusta, ja tekevät harvempia ostoskertoja varsinaiseen kauppaan.12 % uskoo vastuullisuuden kasvuun ja suosivansa jatkossa kotimaisia tuotteita tai tukevansa suomalaisia yrittäjiä.10...

Lue lisää

Suomen laajin nettiale aukeaa tänään

Suomen suurin sosiaalinen media Suomi24 avaa nettialevertailun, jolla tarjoushaukat voivat löytää netin parhaat alennusmyynnit yhdestä paikasta. Nettialet24-palvelu löytyy osoitteesta: suomi24.fi/nettialet. Yli puolet suomalaisista vierailee jo nyt Suomi24:n keskusteluissa ja etsii mm. tietoa ja käyttökokemuksia eri tuotteista. Oli luonnollista lähteä tarjoamaan palvelua, johon olemme koonneet kaikki ajankohtaiset alennukset eri verkkokaupoista suoraan kuluttajille. Lähdemme liikkeelle vaatekaupoista ja kodintarvikkeista. Tavoitteenamme on laajentaa myös muihin verkkokauppoihin, kertoo palvelun omistavan City Digital Groupin toimitusjohtaja Ilkka O. Lavas Suomi24:n Nettialet24 -palveluun [https://www.suomi24.fi/nettialet] on kerätty yhteen suosituimpien vaate- ja kodintarvikeverkkokauppojen koko valikoima ja parhaimmat alennukset on poimittu suoraan kuluttajien vertailtaviksi. Valikoiman laajuus on suurempi kuin esimerkiksi Zalandon tarjonta tällä hetkellä. Korona-pandemian aiheuttamat poikkeusolot ovat saaneet varsinkin ruokakauppojen verkkomyynnin räjähtämään. On odotettavissa, että myös muu verkkokauppaliiketoiminta tulee kasvamaan,...

Lue lisää

Suomalaiset shoppaavat verkossa nyt aiempaa enemmän työajalla

Klarnan ostosindeksin perusteella selviää, että viime viikot ovat muuttaneet suomalaisten ostokäyttäytymistä. Ostosindeksi osoittaa, shoppailevatko ihmiset eri puolella Suomea verkossa enemmän vai vähemmän kuin keskimääräinen suomalainen. Kuten aiemminkin, sunnuntai on edelleen ylivoimaisesti suosituin päivä shoppailla verkossa, mutta samalla verkko-ostoksia tehdään entistä enemmän pitkin viikkoa ja erot päivien välillä ovat alkaneet tasaantua. Kun taas tarkastellaan shoppailun jakautumista yksittäisen vuorokauden sisällä, verkko-ostosten prosenttiosuus on kasvanut 7–18 välisenä aikana, kun taas muina aikoina osuus on vähentynyt. Eniten ostosten osuus on lisääntynyt 14–15 välillä. Klarnan aiemman tutkimuksen mukaan suomalaiset ovat ennenkin shoppailleet työajalla: lähes puolet suomalaisista (46 %) tekee vähintään kerran vuodessa verkko-ostoksia työajalla. Lisäksi joka kymmenes 18–35-vuotias on tehnyt verkko-ostoksia vessassa työajalla. ”Suomalaiset näyttävät siis tekevän ostoksia aiempaa enemmän päivisin nyt, kun töitä tehdään...

Lue lisää

Hengityssuojaimia ja käsidesiä edelleen saatavilla verkkokaupoissa

Koronaviruksen leviäminen on johtanut monien terveystuotteiden kysynnän räjähdysmäiseen nousuun. Hengityssuojaimien ja käsidesin on uutisoitu loppuneen monesta paikasta, mutta saatavuutta on edelleen, kertoo hintavertailupalvelu Hintaoppaan listaus.     Hintaopas listaa sivuillaan hengityssuojaimet omana kategorianaan. Hengityssuojaimia myy 17 verkkokauppaa, ja tällä hetkellä ne on loppuunmyyty 12 kaupasta. Suojaimia on siis edelleen saatavilla viidessä verkkokaupassa monissa eri malleissa.   Hengityssuojaimia on useita eri malleja moniin käyttötarkoituksiin, ja koronasviruksen kaltaisten infektioiden leviämisen estämisessä parhaiten toimivat FFP2- tai FFP3-merkityt suojaimet, joista löytyy uloshengitysventtiili.   Hengityssuojaimien kysynnän nousu on erittäin ymmärrettävää vallitsevassa tilanteessa. Saatavuuden puolesta suojaimien loppumisesta ei pidä olla ainakaan vielä huolissaan. Hengityssuojaimia etsivien on hyvä myös muistaa, että suojaimia on tilattavissa myös verkkokaupoista eikä pelkästään myymälöistä tai apteekeista, Hintaoppaan maajohtaja Liisa Matinvesi-Bassett huomauttaa.    Hengityssuojaimien haut ovat nousseet...

Lue lisää

Clas Ohlson ja Wolt aloittavat kolmen kuukauden mittaisen pilotin – “Haluamme helpottaa elämää kaikissa kodeissa”

Teknisiin laitteisiin ja kodintarvikkeisiin erikoistunut Clas Ohlson ja suomalainen teknologiayritys Wolt käynnistävät yhteisen pilotin tuodakseen helpotusta asiakkaidensa kiireiseen arkeen. Kolme kuukautta kestävän kokeilun aikana, asiakkaat voivat tilata Woltin kautta tarvikkeita Clas Ohlsonin 100 suosituimman tuotteen listalta, joka sisältää muun muassa sulakkeet, sateenvarjot, led-lamput sekä ilmapatjat. Toimitusalue kattaa Kamppia ympäröivät asuinalueet mukaan lukien Ruskeasuon, Pasilan, Katajanokan, Kalasataman, Munkkisaaren, Lauttasaaren ja Meilahden. Riippuen siitä, miten asiakkaat ottavat pilottiprojektin vastaan, yritykset voivat jatkaa ja laajentaa yhteistyötään myös tulevaisuudessa. Yhteistyö teknologiayritysten kanssa avaa Clas Ohlsonille mahdollisuuden tavoittaa uusia asiakkaita sekä palvella nykyisiä asiakkaita entistä kattavammin nopean kotiinkuljetuksen avulla. “Haluamme helpottaa elämää kaikissa kodeissa. Saavutettavuuden ja mukavuuden tarjoaminen ovat elintärkeitä kasvullemme. Yhteistyö Woltin kaltaisen teknologiayrityksen kanssa parantaa asiakaskokemustamme sekä auttaa meitä tavoittamaan uuden, nuoren asiakassegmentin....

Lue lisää

Online lainat ja niiden tilaamisen ABC

Tämä on aloittelijan ja samalla vanhemmankin harjan lyhyt opas, kuinka halvin laina löytyy verkon kautta, "tilaamalla", eli toisin sanoen ihan normaalilla lainahakemuksella. Tämä ei poikkea ollenkaan tavanomaisesta ja nykyään karvalakkilainaamisesta pankin konttorilta. Helppous on ainoa poikkeus - merkittävä sellainen - eli ei enää liitteitä, eikä small-talkkia virkailijoiden kanssa tapaamisten saattelamana. Kriteerit ovat silti samat, mutta kaikki on onlinepohjaista eli korko saattaa olla usein jopa pienempi. Asuntolainat ovat tässä ainoa poikkeus ja kulutuskäyttöön tarkoitetut vakuudelliset pankkilainat, joista lisää tämän linkkauksen takaa, jotka ovat tosin vakuusvaatimuspuolen osalta erittäin harvinaisia, jopa olemattomia kyseisellä sivulla, vaikka vertailussa on myös kivijalkapankkeja. Tästä kertoo lisää Pankkilainavertailu.fi -palvelusivusto. Mitä lainatessa kannattaa ottaa huomioon? Ykkösenä korko, ehdottomasti. Uuden korkokaton seurauksena (hurja kiritys ehdottomasti tai kiristys ehkä pikemminkin!), korkoon...

Lue lisää

Nykyaikainen kylpyhuone

Kylpyhuone on yksi kodin ja talon tärkeimmistä paikoista, sitä vaan ei normaalisti ajattele niin, mutta loppujen lopuksi sillä on suuri merkitys niin asumismukavuuteen kuin myös asunnon jälleenmyyntiarvoon, sillä huonokuntoinen kylpyhuone viestii asunnon potentiaaliselle ostajalle rahanmenoa. Kun taas hyväkuntoinen ja nykyaikainen kylpyhuone tuo positiivisen ja helpotuksen tunteen ostajille. Ei vain asuntokaupassa Kylpyhuoneella on nykyisissä kodeissa enemmän merkitystä, kun kenties koskaan aiemmin. Nykyinen moderni kylpyhuone voi olla kuin pieni spa keskellä arjen kiireitä, ja se saadaan aikaan oikeilla sisustuselementeillä jopa pieniin tiloihin. Nykyaikainen kylpyhuone ei ole vain WC, vaan se on voi olla ja yleensä onkin paljon muutakin. Jos sinulla on mahdollisuus muokata kylpyhuonetta, sen uudelleen suunnitteluun kannattaa käyttää aikaa. Pitää muistaa samalla, että käytämme yllättävänkin paljon aikaa päivästä kylpyhuoneessa ja usein...

Lue lisää

Verkkokaupasta nettikasinoihin

Kivijalkaliikkeillä on nykyaikana entistä vaikeampaa. Ennen oli tärkeätä, että avasit liikkeen paikalle, missä oli paljon asukkaita, tai sitten vilkkaan tien varteen. Seuraavassa vaiheessa alettiin tekemään suuria ostoskokonaisuuksia taajamien ulkopuolelle, ja ihmiset ajoivat niihin – samoihin aikoihin alettiin suitsuttaa internetin voimasta ja tulevaisuudesta. Ja kuinka kävikään, erikoisliikkeet ja tuotteet siirtyivät nettiin ja syntyi tuhansia verkkokauppoja, joista asiakas voi tänään tilata melkeinpä mitä vain toimitettuna suoraan kotiovelle – samalla kuoli satoja kivijalkaliikkeitä. Nettikasinot syntyivät samasta syystä Ihmisessä on paljon perusominaisuuksia, niitä ovat mm. tahto kuulua joukkoon, voittamisen halu ja pyrkimys tehdä kaikki mahdollisemman helposti. Helppouden tavoittelu on johtanut teollistumiseen, palveluyhteiskuntaan ja seuraavaksi robotiikan aikaan, mutta samalla se on tuonut myös toisen kokonaan uuden teollisuuden tai palveluliiketoiminnan nimittäin suomalaiset nettikasinot. Vielä muutama vuosi...

Lue lisää

Joulukaupan eurot kerätään joulukuussa, vaikka Black Friday kasvattaa marraskuun myyntiä

Joulukauppa keskittyy lähes täysin joulukuulle, vaikka aivan viime vuosina vähittäiskaupan liikevaihdossa marraskuun merkitys on alkanut hieman kasvaa Black Friday -kampanjoiden myötä. Joulukaupan ennakoidaan kasvavan tänäkin vuonna selvästi, siitä huolimatta, että aivan viime vuosien kasvuluvut eivät olekaan enää yltäneet aikaisemmalle tasolle. Vähittäiskaupan joulusesonki on joulukuussa, jolloin liikevaihto on noin 26 prosenttia koko vuoden kuukausikeskiarvoa suurempaa, kun se seuraavaksi parhaimpana ajankohtana kesä−heinäkuussa on vain 6 prosenttia suurempi. Viime vuonna koko vähittäiskaupan arvonlisäverollinen myynti joulukuussa oli lähes 4,76 miljardia euroa, eli noin 1 030 euroa jokaista Suomessa asuvaa vähintään 15-vuotiasta kohti. Kotitaloutta kohti joulukuun myynti oli lähes 1 780 euroa. Joulukuussa 2017 joulusesongin tuoma arvonlisäverollinen myynnin lisäys kuukausikeskiarvon päälle oli noin 890 miljoonaa euroa. Joulusesongin tuoma myynnin lisäys oli siis runsaat 190 euroa...

Lue lisää